Sisältöön
tampereen yliopisto: opiskelu: opintoneuvonta ja ohjaus:
OpiskeluTampereen yliopistoOpiskelu
EtusivuEsittelyOpiskelijaksiOpiskeluTutkimusYksiköt

Tampereen yliopiston opiskelun sanakirja


Voit etsiä sanoja tätä sivua selaamalla tai hakemalla tästä:

Anna sanakirjasta palautetta tai ehdota uutta sanaa!

A B C D E F G H I J K L M N O P R S T U V W Y

Sanakirjassa on yhteensä 253 sanaa

AYlös

Aiesec

Aiesec on maailmanlaajuinen opiskelijajärjestö, jonka kautta opiskelijat voivat hakea kansainväliseen työharjoitteluun. Aiesec Tampere välittää paikkoja tamperelaisille yliopisto-opiskelijoille.

Aiesec Tampere

Aikalainen

Tampereen yliopiston ajassa elävä sanomalehti, joka kertoo tieteen ja opetuksen uutiset ja keskustelunaiheet. Saatavana tuoreena kampuksen jakelutelineistä ja verkosta.

Aikalainen - Tampereen yliopiston tiede- ja kulttuurilehti

Ainejärjestö

Yhden tai useamman oppiaineen opiskelijoiden yhdistys. Ainejärjestöjen kautta opiskelijat voivat vaikuttaa oman tieteenalayksikkönsä opetukseen. Ainejärjestöt järjestävät myös monenlaista vapaa-ajan toimintaa.

Tampereen yliopiston ainejärjestöjä

Aineopinnot

Aineopinnot ovat perusopintojen jälkeen suoritettavia opintoja. Aineopinnot laajentavat perusopinnoissa saatua osaamista. Ammoisina aikoina aineopintoja kutsuttiin cumuksi, cum laudeksi.

Ks. myös Perusopinnot

Aineopintokokonaisuus

Jotta voit valmistua kandidaatiksi, omasta pääaineesta tai sitä vastaavasta kokonaisuudesta täytyy perusopintokokonaisuuden lisäksi suorittaa aineopintokokonaisuus. Aineopintojen laajuus on yhdessä perusopintojen kanssa vähintään 60 opintopistettä.

Tutkintoihin suositellaan usein sisällytettäväksi sivuaineen tai valinnaisten opintojen perus- ja aineopintokokonaisuudet.

ks. Aineopinnot

Akateeminen vapaus

Akateemisella vapaudella on monta vakiintunutta merkitystä. Opiskelijoille se merkitsee ensisijaisesti, että opiskelutahdin ja opintojen sisällön voi päättää itse opetussuunnitelman ja opintoaikojen rajauksen puitteissa. Yleisemmin se viittaa siihen, että yliopistolaiset voivat vapaasti tutkia ja opettaa haluamaansa aihetta.

Akateeminen vartti

Opetus alkaa 15 minuuttia yli tasatunnin, ellei toisin mainita.

Akateeminen vartti on peräisin Ruotsista, perinteikkäästä Uppsalan yliopistosta, jossa opiskelijat kiirehtivät opinahjoonsa, kun tuomiokirkon kello löi tasatunnin. Rannekelloja ei opiskelijoilla ollut tuohon aikaan varaa ostaa. Perillä kaikki olivat varttitunnin sisällä, jolloin luento saattoi alkaa. Näin syntyi käsite akateeminen vartti.

Akateeminen Wartti

OLL:n (Opiskelijoiden liikuntaliiton) järjestämä vuosittainen ilottelu- ja urheilutapahtuma Helsingissä. Kaikki Tamyn jäsenet ovat myös OLL:n jäseniä.

OLL - Opiskelijoiden liikuntaliitto

Aktuaarinkanslia

Toimisto, jossa jokainen opiskelija varmasti asioi opintojensa aikana! Aktuaarinkansliassa hoidetaan muun muassa yliopistoon ilmoittautumiseen, opintosuoritusotteisiin ja opiskelijatodistuksiin liittyviä asioita.

Aktuaarinkanslian aukioloajat ja yhteystiedot

Alakuppila

Viralliselta nimeltään yliopiston aulabaari. Päärakennuksen ala-aulassa oleva kahvila, joka pääsee remontin ikeestä syksyllä 2011.

Alakuppilan tietoja

Alempi korkeakoulututkinto

Kandidaatin tutkinto, laajuudeltaan yleensä 180 opintopistettä.

Tampereen yliopiston opinto-oppaat
Lisätietoa tutkinnoista saat opinto-oppaista!

Alkutentti

Ks. lähtötasokoe

Alumni

Tampereen yliopiston alumneja, eli täällä opiskelleita tai työskennelleitä, arvioidaan olevan noin 100 000.

Tampereen yliopiston Alumni ry:n tehtävänä on edistää yliopiston ja sitä ympäröivän yhteiskunnan vuorovaikutusta sekä tukea yliopiston opetus- ja tutkimustyötä. Alumni tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden itsensä kehittämiseen erilaisten tilaisuuksien, matkojen, luentojen ja tapahtumi$ avulla. Alumninet on kaikille Tampereen yliopiston alumneille (ei edellytä Alumni ry:n jäsenyyttä) tarkoitettu alumniverkostopalvelu, jonka avulla alumnit voivat pitää yhteyttä entistä paremmin toisiinsa ja omaan yliopistoonsa.

Alumni-sana on latinaa ja tarkoittaa kasvattia tai suojattia (alumnus, alumnae, alumni).

Tampereen yliopiston Alumni-yhdistys

Alumninet

Alumninet on kaikille Tampereen yliopiston alumneille (ei edellytä Alumni ry:n jäsenyyttä) tarkoitettu alumniverkostopalvelu, jonka avulla alumnit voivat pitää yhteyttä entistä paremmin toisiinsa ja omaan yliopistoonsa.

Alumninetin kautta saat ajantasaista tietoa Tampereen yliopiston kuulumisista ja Tampereen yliopiston alumnitoiminnasta. Tampereen yliopiston Alumni ry:n tehtävänä on edistää yliopiston ja sitä ympäröivän yhteiskunnan vuorovaikutusta sekä tukea yliopiston opetus- ja tutkimustyötä.

Tampereen yliopiston Alumninet

Amanuenssi

Yksikön työntekijä, jonka toimenkuva vaihtelee yleisestä opintoneuvonnasta ja opetuksesta hallinnollisiin ja atk- tehtäviin.

Approbatur, appro

Alin hyväksytty arvosana, joka on käytössä esimerkiksi pro gradu -tutkielmasta. Ennen perusopinnoista käytettiin tätä termiä.

Arvo

Arvo-rakennuksessa on Terveystieteiden (HES) ja Lääketieteen yksikön (MED) tiloja, Lääkärinkatu 1

Kiinteistöjen sijainti ja aukioloajat

Arvosana

Hyväksytystä opintosuorituksesta voidaan antaa suorituksen tasoa ilmaiseva arvosana: 1 (välttävä), 2 (tyydyttävä), 3 (hyvä), 4 (kiitettävä) tai 5 (erinomainen).

Jos opintosuorituksesta ei anneta arvosanaa, se arvostellaan hyväksytty (HYV) tai hylätty (HYL).

Opintokokonaisuuden arvosana annetaan kokonaisuuteen kuuluvien opintojen arvosanojen perusteella.

Lisätietoa opintosuoritusten arvioinnista

Assistentti eli assari

Yliopiston tutkimus- ja opetushenkilökuntaa. Assistentti tutkii ja opettaa. Assistentilta vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto.

Atalpa

Akateeminen liikunta- ja palvelutalo, jossa on tarjolla kaikille opiskelijoille avoimia liikuntapalveluja.
Atalpassa sijaitsee myös osa Kasvatustieteiden yksikköä. Osoite on Ratapihankatu 55.

Yliopiston kiinteistöjen sijainti

Yliopistoliikunnan ohjelma

ATK-neuvontapisteet

Atk-neuvojat neuvovat tietokoneluokkia koskevissa kysymyksissä. Neuvontapisteissä voi käydä henkilökohtaisesti tai ottaa yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse.

Neuvontapisteiden sijainnit ja aukioloajat

Attila

Attila sijaitsee Yliopistonkadun ja Itsenäisyydenkadun kulmassa. Sen yläkerrassa on opiskelijoiden harrastuskäyttöön (esimerkiksi orkesterien harjoitustiloiksi) tarkoitettuja Tamylta varattavia tiloja.

Ennen muinoin Attilassa oli yliopiston pääkirjasto ja yhteiskuntatieteellinen tiedekunta.

Avoin yliopisto

Yliopisto-opintoja voi suorittaa avoimessa yliopisto-opetuksessa. Avoimet yliopisto-opinnot ovat samoja kuin tutkinto-opiskelijoiden opinnot, mutta avoimessa yliopisto-opetuksessa ei yleensä tarjota kaikkia tutkinto-opiskelijoille tarjottavia opintoja. Opinnot ovat maksullisia, ja pääsykokeiden sijaan niihin vain ilmoittaudutaan. Avoimessa yliopisto-opetuksessa voi suorittaa yksittäisiä opintojaksoja tai opintokokonaisuuksia, mutta ei koko tutkintoa. Avoimessa yliopistossa suoritetut opinnot voi kuitenkin yleensä liittää yliopistotutkintoon tutkinnon suorittamisoikeuden saatuaan.

Avoin yliopisto

BYlös

Bulletiini

Bulletiini on Tampereen yliopiston kirjaston verkkolehti, joka on suunnattu kirjaston asiakkaille, muille ulkopuolisille yhteistyötahoille ja kaikille kirjastoasioista kiinnostuneille.

Bulletiini

CYlös

CIMO

CIMO (Center for International Mobility) on kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija- ja palveluorganisaatio. Se perustettiin vuonna 1991 ja se toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla, ministeriön alaisena itsenäisenä virastona.

CIMOn www-sivut

CMT

Tampereen yliopiston Viestinnän, median ja teatterin yksikkö. CMT tulee yksikön englanninkielisestä nimestä School of Communication, Media and Theatre.

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

Comenius-apulaisopettajaharjoittelu

Harjoittelu, johon voivat hakea kieltenopettajaksi opiskelevat tai vastavalmistuneet, jotka opettavat jotakin EU:n virallista kieltä (tai iiriä tai luxemburgin kieltä) vieraana kielenä. Comenius on osa Euroopan unionin Elinikäisen oppimisen ohjelmaa (LLP).

CIMOn Comenius-sivu

Cum laude approbatur, cumu

Cum laude approbatur on arvosana, jonka voi saada esimerkiksi pro gradu -tutkielmaa arvosteltaessa. Muinoin aineopinnoista käytettiin tätä termiä.

DYlös

DAAD

DAAD eli Deutscher Akademischer Austausch Dienst välittää tietoa, miten pääsee Saksaan opiskelemaan, harjoittelemaan tai työskentelemään.

DAAD jakaa monia apurahoja, joita myös Tampereen yliopiston opiskelijat voivat hakea. Kansainväliset asiat ja Saksan liittotasavallan suurlähetystö tiedottaa hauista.

DAAD:n www-sivut

Saksan liittotasavallan suurlähetystö www-sivut

Dekaani

Monissa yliopistoissa dekaani on henkilö, joka johtaa tiedekunnan toimintaa sekä toimii tiedekuntaneuvoston puheenjohtajana. Tampereen yliopistossa on tiedekuntien sijaan tieteenalayksiköitä, ja niitä johtavat yksikön johtajat.

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

Diploma Supplement

Voimassaolevien tutkintoasetusten mukaan: "Yliopisto antaa henkilölle, joka on suorittanut yliopistossa tutkinnon tai opintoja, tutkintodistukseen tai todistukseen erityisesti kansainväliseen käyttöön tarkoitetun liitteen. Liitteessä annetaan riittävät tiedot yliopistosta samoin kuin tutkintotodistuksessa tai todistuksessa tarkoitetuista opinnoista ja opintosuorituksista sekä niiden tasosta ja asemasta koulutusjärjestelmässä."

Yliopistot käyttävät Diploma Supplement -nimellä tunnettua asiakirjaa tällaisena liitteenä.

Tampereen yliopisto myöntää ilman anomusta ja ilmaiseksi jokaiselle tutkinnon suorittaneelle tällaisen liitteen.

Lisätietoa tutkintotodistuksesta

Dosentti

Sivutoiminen yliopiston opettaja, joka osallistuu yleensä oman erikoisalansa opetus- ja tutkimustoimintaan. Dosentiksi voidaan nimittää henkilö, jolla on tohtorin tutkinto ja/tai muulla tavoin osoitettu tieteellinen tai taiteellinen pätevyys.

EYlös

ECTS

European Credit Transfer and Accumulutation System on opiskelijakeskeinen opintosuoritusten kertymis- ja siirtojärjestelmä, joka perustuu oppimistulosten ja –prosessien avoimuuteen.

Järjestelmä pyrkii helpottamaan tutkintojen ja opintokokonaisuuksien suunnittelua, toteutusta, arviointia, tunnustamista ja validointia sekä opiskelijoiden liikkuvuutta.

ECTS-järjestelmässä opiskelijan vuosittainen työmäärä on 60 ECTS ja suomalainen opintopiste vastaa ECTS-opintopistettä.

Lisätietoa ECTS:stä

EDU

Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden yksikkö. EDU tulee yksikön englanninkielisestä nimestä School of Education.

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

EILC

Erasmus Intensive Language Course on Erasmus-vaihtoon lähteville tarkoitettu kielivalmennuskurssi, joka tarjotaan ennen vaihtojakson alkua kohdemaassa. Kursseja järjestetään Euroopassa vähän puhutuissa kielissä.

Erasmus-oppaassa kerrotaan Erasmus-kielivalmennuksesta.

Erasmus

Euroopan unionin Elinikäisen oppimisen ohjelman korkeakouluja koskeva alaohjelma.

Erasmus-ohjelma tarjoaa kaikkien alojen perustutkinto- ja jatko-opiskelijoille mahdollisuuden 3-12 kk:n tuettuihin korkea-asteen opintoihin ja työharjoitteluun ohjelmaan osallistuvissa eurooppalaisissa maissa, EU:n jäsenmaissa, ETA/EFTA-maissa (Norja, Islanti ja Liechtenstein) sekä Sveitsissä, Kroatiassa ja Turkissa.

Erasmus-ohjelma Tampereen yliopistossa

EU:n komission www-sivut Erasmus-alaohjelmasta

Erasmus-harjoittelu

Toisessa Euroopan maassa suoritettava opintoihin sisältyvä työharjoittelu, johon saa Erasmus-ohjelmasta apurahan.

Lue lisää Erasmus-harjoittelusta

Erikoistumisopinnot

Erikoistumisopintoja on joissakin oppiaineissa ja koulutusohjelmissa, yleensä aine- tai syventävien opintojen osana. Lisäksi lääketieteen lisensiaatin tutkinnon jälkeen voi erikoistua johonkin lääketieteen erikoisalaan (erikoislääkärin tutkinto).

Erillisyksikkö

Erillisyksiköillä on yliopistossa jokin tietty palvelutehtävä, mutta niissäkin voidaan järjestää opetusta ja tutkimusta. Tampereen yliopiston erillisyksiköt ovat kielikeskus, kirjasto ja Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.

Erillisyksiköidejn lisäksi Tampereen yliopistossa on tieteenalayksiköitä.

Tampereen yliopiston erillisyksiköt

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

ESN

Erasmus Student Network, erityisesti Erasmus-vaihto-opiskelijoille ohjelmaa organisoiva opiskelijajärjestö.

ESN:n www-sivut

ESN of Tamy

Essee

Yliopisto-opinnoissa esseellä tarkoitetaan yleensä kirjallisuuden tai muun materiaalin pohjalta laadittua itsenäistä, rakenteeltaan hallittua tekstiä. Esseessä ei referoida kirjallisuutta, vaan pohdiskellaan aihetta kirjoittajan valitsemasta näkökulmasta. Essee voi toimia itsessään opintojakson suorituksena tai se voi olla esimerkiksi kurssina käytävän opintojakson suorituksen osa.

Riitta Oittisen kuvaus esseestä ja ohjeita sen kirjoittamiseen

Ohjeita esseen ja muiden kirjallisten tehtävien laatimiseen
(Helsingin yliopiston avoimen yliopiston sivuille)

Etkot

Ennen virallisia bileitä pidettävät alkulämmittelyt. Virallisten bileiden jälkeen on luonnollisesti jatkot.

FYlös

FIRST

Finnish-Russian Student Exchange Programme Opiskelijavaihto perustuu korkeakoulujen välisiin yksikkökohtaisiin yhteistyöverkostoihin. Ohjelmassa pääpaino on Suomen lähialueilla.

Lisätietoja FIRST-ohjelmasta

Fuksi

Ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelija.

Fulbright

Fulbright Center on Suomen ja Pohjois-Amerikan väliseen akateemiseen vaihtoon erikoistunut asiantuntija- ja palveluorganisaatio, jonka palveluvalikoimaan kuuluu stipendiohjelmia sekä neuvonta- ja tietopalveluja.

Fulbright Centerin sivut

GYlös

Goom

Kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä järjestettävät isot opiskelijabileet, jossa Silja Europa seilaa Suomenlahdella matkustajinaan haalariväkeä.

Goomin sivut

Gradu eli pro gradu -tutkielma

Omalta tieteenalalta tehtävä akateeminen opinnäyte, maisterin tutkinnon lopputyö.

Tampereen yliopiston tutkielmat

Graduntekijän linkkilista

HYlös

Haalaribileet

Opiskelijabileet, joissa pidetään hauskaa yleensä haalareissa.

Haalarit

Opiskelijan helppokäyttöinen bilevaate, jonka väri ja ulkoasu kertoo kantajastaan.

Harjoittelijavaihto

Opiskelijat ja vastavalmistuneet voivat hakea CIMOn kautta ulkomaille työharjoitteluun tai saada apurahaa itse hankittuihin harjoittelupaikkoihin (EU, YK, Valtionhallinnon harjoittelu).
Muita harjoittelijavaihto-organisaatioita ovat esim NORDJOBB, IAESTE, FIMSIC sekä kansainvälinen opiskelijajärjestö AIESEC.
Harjoittelijapaikan voi hankkia itsenäisestikin.

Lisätietoja CIMOn sivuilta

Kansainvälisten asioiden harjoittelijavaihtosivu

Harjoittelutuki

Harjoittelutuki on työnantajalle maksettavaa tukea harjoittelijan palkkauskustannuksiin. Tieteenalayksiköt saavat vuosittain yliopiston budjetista työharjoittelurahan opiskelijoiden harjoittelun tukemiseen. Tuen suuruus määritellään vuosittain. Työnantajan osuus harjoittelijan palkkauskustannuksista sekä tieteenalayksikön saaman harjoittelurahan suuruus vaikuttavat siihen, kuinka monelle opiskelijalle tukea voidaan jakaa.

Lue lisää harjoitteluasioista!

Yliopiston harjoitteluyhdyshenkilöt
Oman oppiaineesi harjoittelukäytännöt saat selville harjoitteluyhdyshenkilöltä!

Harjoitusaine

Kirjallinen työ, joka aiemmin liittyi mm. kandidaatin tutkinnon suorittamiseen (vrt. kandidaatintutkielma). Työn tarkoituksena on harjoittaa opiskelijan kykyä oman alansa tieteelliseen viestintään. Nykyään melko vähäisessä käytössä.

HES

Tampereen yliopiston Terveystieteiden yksikkö. HES tulee yksikön englanninkielisestä nimestä School of Health Sciences.

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

HOKL

HOKL on Tampereen yliopiston kirjaston osastokirjasto Hämeenlinnassa. HOKL oli ennen myös Hämeenlinnan luokanopettajakoulutuslaitoksen lyhenne.

Yliopiston kirjaston Hämeenlinnan yksikkö

HOPS

HOPS on henkilökohtainen opintosuunnitelma, jonka avulla hahmotetaan tutkinnon kokonaisuutta ja siihen liittyviä valintoja sekä tuetaan opintojen suunnitelmallisuutta. HOPSin laatiminen on pakollista kaikille opiskelijoille.

Tarkempaa tietoa HOPSista

HOPS - oman opiskelun hallinta

Humanika

Yliopiston kirjaston humanistis-kasvatustieteellinen osastokirjasto. Sijaitsee TietoPinnissä, Pinni B:ssä (Kanslerinrinne 1)

Humanikan kotisivut

Hämeenkadun appro

Kauppatieteen opiskelijoiden Tampereella järjestämä kaupunki-ilottelu, jossa akateemisia arvosanoja - approsta aina tohtoriin asti - suoritetaan juomia juomalla.

Appron sivut

IYlös

IAESTE

The International Association for the Exchange of Students for Technical Experience on CIMOn koordinoima harjoitteluohjelma pääasiassa teknisten mutta myös muiden alojen opiskelijoille. Harjoittelupaikkoja on yli 70 maassa.

Lisätietoja CIMOn sivuilta

IBT

Tampereen yliopiston Biolääketieteellisen teknologian yksikkö. IBT tulee yksikön englanninkielisestä nimestä Institute of Biomedical Technology.

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

IELTS

International English Language Testing System. Laajasti tunnistettu, muun muassa Australian, Irlannin, Ison-Britannian, Kanadan ja Yhdysvaltain yliopistojen hyväksymä kielitesti. Testejä Suomessa järjestää Finnbrit Edupolissa, Helsingissä.

Lisätietoa kielikokeista

Ilmoittautuminen yliopistoon

Jokainen Tampereen yliopiston opiskelija on velvollinen ilmoittautumaan yliopistoon lukuvuosittain säilyttääkseen opiskeluoikeutensa.

Opiskeluoikeuden menettää, jos ei ilmoittaudu määräaikaan mennessä.

Opiskelija voi ilmoittautua joko läsnä- tai poissaolevaksi opiskelijaksi, huom. uusi opiskelija saa ilmoittautua poissaolevaksi vain tieteenalayksikkönsä luvalla.

Ilmoittautumisasioista vastaa aktuaarinkanslia. Katso tarkempia tietoja ilmoittautumisesta netistä.

Miten ilmoittautua yliopistoon

Aktuaarinkanslian aukioloajat, yhteystiedot ja henkilökunta

Infoasema

Yliopiston opiskelijat ja vierailijat voivat käyttää rakennusten auloissa ja käytävillä olevia infoasemia. Infoasemissa on vain selain, ja niitä voi käyttää sähköpostin lukemiseen ja yliopiston verkon selaamiseen. Yliopiston sivuston ulkopuolelle kirjaudutaan peruspalvelutunnuksella.

Infoasemien sijainti

Intensiivikurssi

Kurssi, jolla lyhyessä ajassa - esimerkiksi kahdessa, kolmessa viikossa - pyritään saavuttamaan asetettu tavoite. Intensiivikursseja järjestetään melko vähän suhteessa muuhun kurssitarjontaan.

Kurssitarjonta löytyy opetusohjelmasta!

ISEP

International Student Exchange Program on yhdysvaltalainen maailmanlaajuinen korkean asteen koulutuksen vaihto-ohjelma, jonka päämaja sijaitsee lähellä Washington D.C.:tä Yhdysvalloissa. Vaihto-ohjelma kattaa Yhdysvallat ja yli 40 muuta maata.

Lisätietoja ISEPistä

ISEPin sivut

ISIC

Kansainvälinen, eräisiin alennuksiin oikeuttava opiskelijakortti, jonka saa mm. Kilroy Travelsistä.

Kilroy Travels

ISSS

International School of Social Sciences on entisen yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan luoma organisaatio tutkintoon johtavan englanninkielisen opetuksen järjestämiseksi. Yliopiston organisaatiouudistuksen myötä ISSS:n kooordinoimat tutkinto-ohjelmat sijaitsevat eri tieteenalayksiköissä.

ISSS:n sivut

JYlös

Jaosto

Tamyn aktiivinen opiskelijoiden toimintaryhmä. Jaostot ovat talousjaostoa lukuun ottamatta avoimia kaikille kiinnostuneille. Jaostoja ovat mm. tasa-arvo-, kulttuuri- ja sosiaalipoliittinen jaosto.

Lisätietoa jaostoista Tamyn sivuilta

Jatko-opinnot

Jatko-opinnoissa tähdätään joko lisensiaatin tai tohtorin tutkintoon. Jatko-opintoihin voi hakeutua ylemmän korkeakoulututkinnon suoritettuaan.

JKK

Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulu. Yksikön nimi on englanniksi School of Management.

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

Jonolaki

Kurssille valitsemisen periaatteista käytetään usein nimitystä jonolaki. Jos osallistujien määrää kurssilla joudutaan rajaamaan, määritellään kurssille pääsyyn kriteeri, jonka mukaisessa järjestyksessä opiskelijoita valitaan kurssille.

Kurssille pääsyn perusteena on usein opiskelijan saavuttama kokonaisopintopistemäärä tai opintopisteet omassa pääaineessa. Kurssille pääsyn edellytyksenä voi olla myös tiettyjen edeltävien opintojen suorittaminen.

Yksiköiden yhteiset periaatteet kursseille valitsemisesta on kuvattu opinto-oppaissa ja tarkemmat kurssi-ilmoittautumistiedot löytyvät opetusohjelmasta.

Opinto-oppaat

Opetusohjelma

JOO-opinnot

JOO tarkoittaa "joustavaa opinto-oikeutta". JOO-opinnot ovat opintoja muussa kuin omassa yliopistossa. Minkä tahansa suomalaisen yliopiston opiskelija voi anoa oikeutta valinnaisiin opintoihin toisessa suomalaisessa yliopistossa. Joustavan opinto-oikeuden tarkoittamat opinnot ovat käytännössä sellaisia, joita ei ole tarjolla omassa yliopistossa, mutta jotka kuitenkin on mahdollista ja tarkoituksenmukaista liittää osaksi opiskelijan tutkintoa.

Tarkempaa tietoa JOO-opinnoista ja niihin hakemisesta

Joustavan opiskelun Joopas-portaali

Julkaisuarkisto

Tampereen yliopiston kirjasto ylläpitää kolmea julkaisuarkistoa: 1. Acta sisältää väitöskirjoja, 2. TamPub sisältää artikkelien rinnakkaistallenteita sekä muita verkkojulkaisuja (esim. laitosten sarjajulkaisuja) ja 3. Tutkielmat sisältää pro graduja ja lisensiaatintutkimuksia

Julkaisutoiminta

Juvenes

Opiskelija törmää Juvenekseen useimmin käydessään syömässä esimerkiksi yliopiston päärakennuksen ravintolassa tai kahvitellessaan alakuppilassa.

Juvenes Oy on opiskelijoiden omistama yritys, ja se pyörittää ravintola- ja kahvilatoiminnan lisäksi kirja- ja paperikauppoja yliopistolla ja Tampereen teknillisessä yliopistossa sekä kioski- ja hotellitoimintaa.

Juvenes Oy

KYlös

Kahdenvälinen vaihto-ohjelma

Tampereen yliopistolla on yhteistyöyliopistoja, joiden kanssa on solmittu kahdenvälinen opiskelijavaihtoa sekä mahdollisesti myös opettajavaihtoa koskeva sopimus. Joskus käytetään myös ilmaisua bilateraalinen vaihto-ohjelma. Sopimusten tarjoamat vaihto-opiskelumahdollisuudet ovat avoinna pääsääntöisesti kaikille yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille.

Tampereen yliopiston vaihto-ohjelmat

Kalenterivuosi

1.1.-31.12. välinen aika

Kalenterivuoden käsite on tärkeä opintotukea saavalle opiskelijalle. Opintotuessa otetaan huomioon tulot kalenterivuoden ajalta. Katso opintotuen www-sivujen kohta "Miten omat tulot vaikuttavat".

Miten omat tulot vaikuttavat?

Kampus

Alue, jolla on yliopiston rakennuksia.

Tampereen yliopiston kampuksen esittely

Kandidaatin tutkinto

Alempi korkeakoulututkinto, jonka laajuus on vähintään 180 opintopistettä. Kandidaatin tutkintoon kuuluvat myös kandidaatin tutkielma ja kypsyysnäyte.

Tampereen yliopiston opinto-oppaat
Lisätietoa tutkinnoista saat opinto-oppaista!

Kandidaattiohjelma

Koulutusuudistuksen myötä 1.8.2012 alkaen kandidaatin tutkinto suoritetaan tutkinto-ohjelman laaja-alaisessa kandidaattiohjelmassa. Vanhat opiskelijat voivat halutessaan suorittaa kandidaatin tutkintonsa vanhan mallin mukaan siirtymäaikana.

Tarkempaa tietoa koulutusuudistuksesta

Kesätentti

Opiskelija voi suorittaa joitakin opetussuunnitelmaan kuuluvia opintojaksoja tai niiden osia myös kesäaikaan. Kesätentteihin ilmoittaudutaan 14 päivää ennen tenttiä joko verkossa NettiOpsussa tai tenttikuorella. Kesätenteistä ilmoitetaan internetissä kesätenttien sivuilla.

Kesätentit netissä

Yliopiston opinto-oppaat

Kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto järjestää avointa yliopisto-opetusta, ammatillista täydennyskoulutusta sekä kieli- ja abikursseja ympäri vuoden. Kesäyliopiston koulutus on avointa kaikille iästä ja aikaisemmasta koulutuksesta riippumatta

Tampereen kesäyliopiston sivut

Kirjasto

Tampereen yliopiston kirjasto toimii useassa toimipaikassa: Pääkirjasto yliopiston pääkampuksella Linna-rakennuksessa ja yliopiston päärakennuksessa, jossa on sanomalehtikokoelma- ja lukusali. Humanistis-kasvatustieteellinen osastokirjasto Humanikassa ja Hämeenlinnan yksikössä. Humanika sijaitsee yliopiston pääkampuksella TietoPinni-rakennuksessa.Terveystieteiden osastokirjasto Tertio sijaitsee Kaupin kampuksella Arvo-rakennuksessa Lääkärikatu 1:ssä.

Asiakkaat pääsevät selaamaan kirjaston aineistoja Tamcat-tietokannassa. Nelli-portaalista asiakkaat pääsevät käsiksi elektronisiin aineistoihin.

Tampereen yliopiston kirjasto

Terveystieteiden osastokirjasto

Humanistis-kasvatustieteellinen osastokirjasto, Humanika

Kirjastoikkuna-blogi

Kirjastoikkuna on Tampereen yliopiston kirjaston blogi. Blogissa kirjaston henkilökunta kertoo kirjaston toiminnasta ja keskustelee asiakkaiden kanssa.

Blogiin

Kirjatentti

Tentti, jossa tentitään ainoastaan kirjallisuutta, ei lainkaan luentoja. Kirjatenttejä järjestetään useimmissa oppiaineissa noin kerran kuussa lukukauden aikana.

Kirjatentteihin ilmoittaudutaan tenttikuorella tai NettiOpsussa. Ilmoittautumistapa vaihtelee oppiaineittain. Tenttitilaisuudet kestävät tavallisesti neljä tuntia.

Kirjatenttejä tentitään pääasiassa yleisinä tenttipäivinä sekä sähköisinä tentteinä. Tenttitilaisuudet kestävät tavallisesti neljä tuntia.

Yleiset tenttipäivät

Tietoa tenttimisestä Tampereen yliopistossa

Ohjeet kirjatentteihin

Kokonaismerkintä

Kokonaismerkinnällä tarkoitetaan yhden opintokokonaisuuden (perus-, aine- tai syventävät opinnot) loppumerkintää. Kokonaismerkintää on haettava erikseen, ja käytäntö vaihtelee tieteenalayksiköittäin.

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

Kopiokortti

Voit käyttää yhdellä kortilla mitä tahansa yliopistolla sijaitsevista itsepalvelukopiokoneista. Kopiokortteja voi ostaa Juveneksen kirjakaupoista, Juvenes Printistä tai yliopiston kirjaston asiakaspalvelupisteistä. Kopiokortteja on eri hintaisia ja ne on hinnoiteltu kopioiden määrän perusteella.

Juvenes Yliopiston Kirjakauppa

Yliopiston kirjasto

Kopo

Koulutuspoliittinen. Koulutuspoliittisia asioita ovat mm. opiskeluun, opetuksen tasoon ja opiskelumahdollisuuksiin liittyvät asiat.

Tamyn kopo-jaosto
Kopo-jaoston sivuilta saat käsityksen, mitä kaikkea koulutuspolitiikkaan yliopistolla kuuluu.

Kotihakemisto

Peruspalvelutunnukseen sisältyy varmuuskopioitu kotihakemisto, joka näkyy tietokoneluokkien työasemilla X-asemana. Kotihakemiston tiedostoja voi selailla ja siirtää myös webmailissa polun Omat tiedot/Tiedostohallinta/Edu home kautta. Ohjeet löytyvät webmailin kirjautumissivulta.

Tietokoneluokat

Koulutusuudistus

Koulutusuudistus on Tampereen yliopiston sisäinen uudistus. Opiskelijan kannalta olennaista koulutusuudistuksessa on, että yliopistossa opiskellaan 1.8.2012 alkaen tutkinto-ohjelmissa. Kandidaatin tutkinto tehdään ns. laaja-alaisissa kandidaattiohjelmissa. Maisterin tutkinto suoritetaan tutkinto-ohjelman maisteriopinnoissa.

Vanhat opiskelijat voivat halutessaan siirtyä uusien tutkinto-ohjelmien opiskelijoiksi heti lukuvuonna 2012–2013. Pääainepohjaisen tutkinnon voi kuitenkin suorittaa loppuun siirtymäaikana. Siirtymäajan kesto on kolme lukuvuotta (1.8.2012-31.7.2015).

Tarkempaa tietoa koulutusuudistuksesta

Kulkukortti

Tietokonekeskuksen ylläpitämiin luokkiin kuljetaan ja sieltä poistutaan kulkukortilla. Kulkukorttivalmius sisältyy perusopiskelijoiden ja vaihto-opiskelijoiden opiskelijakortteihin. Kulkuoikeus aktivoidaan TAMY:ssa opiskelijakorttia noudettaessa tai tietohallinnon asiakaspalvelupisteessä.

Opiskelijan kulkukortin käytön ohjeet
HUOM! Tämä sivu vaatii peruspalvelutunnuksen ja salasanan!

Kurssi

Kurssiksi sanotaan sellaista opintojakson suoritustapaa, jossa osallistutaan opetukseen eli käydään esimerkiksi luennolla. Kurssien lisäksi opiskelija voi opiskella itsenäisesti, esimerkiksi kirjoittaa esseitä tai käydä kirjatentissä.

Opetusohjelma
Kurssit löydät opetusohjelmasta!

Kurssikirjalukusali

Sijaitsee pääkirjaston toisessa kerroksessa (Linna, Kalevantie 5). Kurssikirjalukusaliin voi mennä lukemaan tutkintovaatimusten mukaisia kurssikirjoja (niistä voi lukea opinto-oppaista). Kurssikirjalukusalista ei voi lainata teoksia kotiin.

Lisää tietoa kurssikirjalukusalista

Opinto-oppaat

Kurssikirjasto

Kurssikirjasto sijaitsee pääkirjastossa yliopiston kampusalueella Linna-rakennuksessa. Kurssikirjojen laina-aika on kaksi viikkoa. Lääketieteen kurssikirjat ovat Terveystieteiden osastokirjastossa ja opettajankoulutusyksikön kurssikirjat ovat Humanistis-kasvatustieteellisen osastokirjaston Hämeenlinnan yksikössä.

Tampereen yliopiston kirjasto

Terveystieteiden osastokirjasto

Yliopiston kirjaston Hämeenlinnan yksikkö

KV

Kansainvälisyys, kansainväliset asiat.

Tampereen yliopiston kansainväliset asiat

Kv-tuutori

Yliopiston kansainvälisten asioiden toimiston ja TAMY:n ulkomaalaiselle opiskelijalle järjestämä vapaaehtoinen opiskelijaohjaaja.

Lisätietoja kv-tuutoroinnista

Kv-yhdyshenkilö

Jokaisella yksiköllä on alakohtainen kansainvälisistä asioista vastaava henkilö.

Yksiköiden kv-yhdyshenkilöt

Kypsyysnäyte, kypsyyskoe, kypsäri

Kypsyysnäyte on kirjallinen kuulustelu tutkielman aihepiiristä. Sen tarkoituksena on osoittaa opiskelijan perehtyneisyyttä tutkielmansa aihepiiriin sekä hyvää suomen tai ruotsin kielen taitoa.

Tarkempaa tietoa kypsyysnäytteestä

LYlös

Laitos

Tampereen yliopisto siirtyi uuteen hallintomalliin 1.1.2011 alkaen. Ennen tätä yhdeksän tieteenalayksikön sijaan oli kuusi tiedekuntaa ja niiden sisällä lukuisia laitoksia, jotka vastasivat alansa tutkimuksesta ja opetuksesta. Laitos-termi oli käytössä kymmeniä vuosia, minkä vuoksi monet puhuvat niistä edelleenkin.

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

Laudatur

Korkein käytössä oleva arvosana, minkä voi saada esimerkiksi pro gradu -tutkielmasta. Joskus muinoin syventäviä opintoja kutsuttiin laudatur-opinnoiksi.

Learning Agreement

Ulkomaille Erasmus-vaihtoon opiskelemaan lähtevä opiskelija tekee opintosuunnitelman (learning agreement) kohdeyliopistossa suoritettavista opinnoista. Suunnitelma hyväksytetään sekä kotiyliopistossa että kohdeyliopistossa.

Muistilista ennen vaihtoon lähtöä
Muistilista on erityisesti Erasmus-vaihtoon lähteville.

Learning Agreement -lomake

Lehtori

Yliopistossa toimiva, opetusta ja ohjausta antava henkilö.

Letter of Confirmation

Erasmus-vaihdossa käytössä oleva todistus, jolla osoitetaan vaihdon kesto sen päätyttyä.

Linna

Tampereen yliopiston keskustakampuksen rakennus, jossa sijaitsee yliopiston pääkirjasto ja pääosin yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön oppiaineiden tiloja. Osoite: Kalevantie 5.

Yliopiston kiinteistöjen sijainti

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

Lisensiaatin tutkinto, lisuri

Tieteellinen jatkotutkinto, jonka voi joissakin tapauksissa suorittaa ennen tohtorintutkintoa. Lääketieteessä lisensiaatintutkinto suoritetaan perustutkintona.

LTL

Tampereen yliopiston Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö. LTL tulee yksikön englanninkielisestä nimestä School of Language, Translation and Literary Studies.

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

Luento

Yleisin opetusmuoto yliopistossa. Luento kestää tavallisesti 1 ½ tuntia ja alkaa vartin yli tasatunnin (akateeminen vartti). Yleensä luentokurssille ei tarvitse ilmoittautua erikseen, ellei opetusohjelmassa tai oppiaineen kotisivuilla mainita toisin.

Opetusohjelma

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

Luentokuulustelu

Ks. luentotentti

Luentopäiväkirja

Luentopäiväkirja on yleensä esseemäinen kirjallinen työ, jossa tarkastellaan kriittisesti luennolla esitettyjä asioita ja tuodaan käsiteltyihin aiheisiin omaa näkemystä. Ohjeet luentopäiväkirjan laatimiseen voivat vaihdella eri oppiaineissa. Tarkempia ohjeita löytyy esim. alasta riippuen yksikön tai oppiaineen kotisivuilta.

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

Luentotentti

Yleensä luentosarjan päätteeksi järjestettävä koe eli tentti, jossa tentitään luentojen sisältöä ja joskus myös opintojaksoon kuuluvaa kirjallisuutta.

Luentotentteihin ei yleensä tarvitse ilmoittautua erikseen. Opiskelijalla on oltava tentin edellyttämä opinto-oikeus ja vain läsnä olevaksi opiskelijaksi ilmoittautunut voi osallistua.
Kutsutaan myös kertaus- tai luentokuulusteluksi.

Tenttiminen Tampereen yliopistossa

Lukukausi

Lukukausia on kaksi: syys- ja kevätlukukausi. Syyslukukauden opetus alkaa syyskuun alussa ja päättyy joulukuun puolivälissä. Kevätlukukauden opetus alkaa tammikuun alussa ja päättyy toukokuussa.

Lukukausien ulkopuolella - kesäaikaan – ei ole opetusta, mutta kesäaikaan voi opiskella muulla tapaa.

Opetusperiodit sekä opetuksen alkamis- ja päättymisajat

Kesäopinnot

Lukusali

Lukemiseen ja muuhun hiljaiseen työskentelyyn rauhoitettu tila. Lukusaleja on yliopiston päärakennuksessa ja kirjastoissa.

Kirjaston lukusalit

Lukuvuosi

Lukuvuosi alkaa 1.8. ja päättyy 31.7. Esimerkiksi lukuvuosi 2010-2011 on 1.8.2010-31.7.2011. Yliopiston syyslukukauden opetus alkaa kuitenkin virallisesti vasta syyskuun alussa. Opetuksen alkamis- ja päättymisajat löytyvät opiskelusivuilta (ks. linkki alla).

Opintotuessa opintojen edistymistä seurataan lukuvuosikohtaisesti.

Opetusperiodit sekä opetuksen alkamis- ja päättymisajat

Opintotuen seuranta

Lukuvuositarra

Opiskelijakorttiin liimattava tarra, jolla opiskelija voi todistaa olevansa ylioppilaskunnan (Tamy) jäsen ja jolla voi saada jäsenedut ja –alennukset sekä YTHS:n palvelut.

Tarran saa aktuaarinkansliasta aikaisintaan 1.8. alkaen, kun jäsenmaksu on maksettu ja tieto siitä on rekisteröitynyt yliopiston tietojärjestelmään.

Ohjeet Tampereen yliopistoon ilmoittautumisesta

Aktuaarinkanslian yhteystiedot ja aukioloajat

Tamyn opiskelijakorttisivu

Lähtötasokoe

Joissakin opintojaksoissa/oppiaineissa voidaan käyttää lähtötasokoetta, jolla varmistetaan, että kaikilla osallistujilla on opintojen alkaessa opintojen vaatimat pohjatiedot kyseisestä aihepiiristä. Lähtötasokoetta käytetään joissakin oppiaineissa tai opinnoissa sivuaineopiskelijoiden valintaan ja karsintaan.

Lähtötasokokeet kielten sivuaineopiskelijoiksi haluaville

Läsnäoleva opiskelija

Yliopistoon ilmoittaudutaan joko läsnä- tai poissaolevaksi opiskelijaksi. Vain läsnäoleva opiskelija saa suorittaa opintoja. Läsnäolevalla opiskelijalla on oikeus yliopiston tietotekniikkapalveluihin.

Perustutkinto-opiskelija ilmoittautuu läsnäolevaksi maksamalla ylioppilaskunnan eli Tamyn jäsenmaksun YTHS-maksuineen ilmoittautumisohjeiden mukaisesti. Tamyn jäsenenä hän saa jäsenedut ja -alennukset sekä YTHS:n palvelut.

Ensimmäisen lukuvuoden jälkeen muu kuin perustutkinto-opiskelija ilmoittautuu läsnäolevaksi joko NettiOpsussa tai sähköpostitse ilmoittautumisohjeiden mukaisesti.

Ilmoittautumisohjeet

Lisätietoa ylioppilaskunnan jäsenmaksusta ja sen maksamisesta

MYlös

Maisterin tutkinto

Ylempi korkeakoulututkinto. Maisterin tutkinto koostuu pääaineen opinnoista, joihin kuuluu pro gradu -tutkielma ja kypsyysnäyte, sekä mahdollisesti sivuaineopinnoista ja kieli- ja viestintäopinnoista.

Maisterin tutkinnon laajuus on 120 opintopistettä. Poikkeuksena psykologian maisterin tutkinto, jonka laajuus on 150 opintopistettä.

Tampereen yliopiston opinto-oppaat
Tutkintojen tutkintorakenteesta ja opetussuunnitelmista kerrotaan opinto-oppaissa!

Tutkinnot
Yleistietoa tutkinnoista Tampereen yliopistossa

Maisteriohjelma

Maisteriohjelmaksi nimitetään ylempään korkeakoulututkintoon johtavaa, alempaan korkeakoulututkintoon tai sitä tasoltaan vastaavaan koulutukseen pohjautuvaa koulutusta. Maisteriohjelmiin järjestetään erillinen valinta.

Maisteriohjelmiin hakeminen

OKM:n asetus yliopistojen maisteriohjelmista

Maisteriopinnot

Koulutusuudistuksen myötä 1.8.2012 alkaen maisterin tutkinto suoritetaan pääsääntöisesti tutkinto-ohjelman maisteriopinnoissa. Maisteriopintoihin voi kuulua opintosuuntia.

Vanhat opiskelijat voivat halutessaan suorittaa maisterin tutkintonsa vanhan mallin mukaan siirtymäaikana.

Lisää tietoa koulutusuudistuksesta

Marjapuurokirja (In Memoriam)

Marjapuurokirjaa eli opetusohjelmavihkosta ei enää paineta. Opetusohjelma julkaistaan yliopiston sivuilla.
Ks. ilmoitus opetusohjelman julkaisemisen muutoksista kesältä 2008.

Opetusohjelma

Matka-apuraha

Tampereen yliopisto myöntää matka-apurahan kaikille vaihtosopimusten kautta vaihtoon lähteville. Myös itsenäisesti vaihtopaikan hankkineet voivat hakea yliopiston matka-apurahaa.

Lisätietoa apurahoista

Matkakertomus

Vaihto-opiskelun jälkeen apurahan vastineeksi kirjoitettava raportti vaihtojaksosta. Matkakertomuksen tarkoituksena on antaa tietoa kohdeyliopistossa opiskelusta vaihtoa harkitseville. Kertomukset ovat luettavissa yliopiston nettisivuilla.

Matkakertomukset

Matkakertomuksen kirjoittaminen

MED

Tampereen yliopiston Lääketieteen yksikkö. MED tulee yksikön englanninkielisestä nimestä School of Medicine.

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

Mentor

Mentoriksi kutsutaan vanhempaa ja kokeneempaa henkilöä, joka toimii nuoremmalle ns. oppi-isänä ja tiedonjakajana. Mentorin rooli voi vaihtoehtoisesti olla joko elinikäinen tai lyhytaikainen. Mentorointisuhde perustuu aina luottamukseen ja vapaaehtoisuuteen. Mentor on myös kasvatustieteiden opiskelijoiden ainejärjestö.

Monenkeskinen vaihto-ohjelma

Monenkeskinen eli multilateraalinen vaihto-ohjelma on usean yliopiston tai maan yhteinen vaihto-ohjelma (vs. kahdenvälinen vaihto-ohjelma).

Tampereen yliopiston vaihto-ohjelmat

Moodle

Moodle on selainkäyttöinen opiskelualusta, jota käytetään useilla kursseilla osana opetusta. Moodle on suljettu ympäristö, jossa opiskelija voi suorittaa kursseihin liittyviä tehtäviä ja saada niistä palautetta.

Moodle

Moodlen ohjeet opiskelijoille

NYlös

N:nnen vuoden opiskelija

Yli viisi vuotta yliopistossa opiskellut henkilö.

Nelli

Nelli on kirjaston tarjoama tiedonhakuportaali elektronisiin aineistoihin. Nellin avulla löytyvät eri tieteenalojen käytettävissä olevat elektroniset tiedonlähteet kuten elektroniset lehdet ja kirjat sekä tietokannat.

Nelli

NettiKatti

NettiKatissa opiskelija voi tarkistaa peruspalvelutunnuksen ja siihen liittyvien käyttöoikeuksien voimassaolon, hakea tai jatkaa unix-käyttöoikeutta ja hakea tai jatkaa e-lomakkeen käyttöoikeutta.

NettiKatti

NettiOpsu

NettiOpsu on www-palvelu, jossa Tampereen yliopiston opiskelija voi selailla omia opintosuorituksiaan, tarkistaa ja muuttaa yhteystietojaan, ilmoittautua tenttiin ja kursseille sekä selailla tenttituloksiaan.

NettiOpsuun kirjaudutaan yliopiston peruspalvelutunnuksella.

NettiOpsun etusivulle

NettiRekka

NettiRekka on avoimen yliopiston opiskelijoille tarkoitettu www-palvelu, jossa opiskelija voi muun muassa selailla opintosuorituksiaan, ilmoittautua tenttiin ja muuttaa yhteystietojaan.

NettiRekkaan kirjaudutaan opiskelijapalvelutunnuksella tai peruspalvelutunnuksella.

NettiRekkaan

Nollatentti

Ks. lähtötasokoe.

NordForsk

Pohjoismainen tutkija-akatemia, joka myöntää stipendejä jatko-opiskelijoille ja tutkijoille tutkimustyöhön pohjoismaisissa yliopistoissa.

Lisätietoja NordForskista

NordForskin apurahoja Pohjoismaihin
Tampereen yliopiston kansainvälisten asioiden sivu

NORDJOBB

Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittama harjoittelijavaihto-ohjelma, joka on tarkoitettu 18-28 -vuotiaille nuorille. Ohjelman kautta voi saada kesätyöpaikan jostain Pohjoismaasta (Färsaaret, Grönlanti, Islanti, Norja, Ruotsi, Tanska ja myös Ahvenanmaa).

Lisätietoja NORDJOBBista kansainvälisten asioiden sivulta

NORDJOBBIN www-sivut

NORDLYS

NORDPLUS-ohjelmaan sisältyvä vaihto-ohjelma ensisijaisesti niille opiskelijoille, joiden oma yksikkö ei kuulu oman tieteenalansa NORDPLUS-verkostoon.

Lisätietoa NORDLYSistä

Nordplus

Ohjelma, jonka kautta rahoitetaan eri pohjoismaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välistä opiskelija- ja opettajavaihtoa sekä intensiivikursseja. Nordplus-ohjelma koostuu tieteenalakohtaisista verkostoista (esim. NOREK kauppatieteiden opiskelijoille, NORDLIKS pohjoismaisten kielten opiskelijoille). Jos yksikkösi ei kuulu mihinkään Nordplus-verkostoon, voit hakea vaihtoon NORDLYS-verkoston kautta.

Lisätietoja Nordplus-ohjelmasta

Lisätietoja Nordlys-verkostosta.

Nordlys-verkostoa koordinoidaan kansainvälisissä asioissa

Norssi eli normaalikoulu

Opettajiksi aikovat tekevät opetusharjoittelunsa eli "auskultoivat" usein normaalikouluissa. Aineenopettajiksi opiskelevat harjoittelevat pääsääntöisesti Tampereen normaalikoulussa (Kuokkamaantie 16) ja luokanopettajiksi aikovat Hämeenlinnan normaalikoulussa.

Näty

Aiemmin tunnettu nimellä Näyttelijäntyön laitos sijaitsee, Hämeenpuisto 28. Nätyläisistä tulee näyttelijöitä.

Yliopiston kiinteistöjen sijainti

Nätyn sivut

OYlös

Ohjelmistovälitys

Yliopiston opiskelijoilla on oikeus asentaa kotikoneeseensa F-Securen Antivirus-virustorjuntaohjelma. Tietokonekeskus välittää opiskelijoille käyttöoikeuksia joihinkin kaupallisiin ohjelmiin. Ohjelmia voi hankkia omaan käyttöön normaalia ostohintaa halvemmalla.

Lataa F-secure koneellesi
(Huom! Linkki vaatii peruspalvelutunnusta!)

Ohjelmistovälitys

OKM

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö netissä

OLL

Opiskelijoiden liikuntaliitto, johon kaikki Tamyn jäsenetkin kuuluvat.

OLL:n nettisivut

Opastus

Opastus sijaitsee yliopiston päärakennuksessa (Kalevantie 4). Opastuksesta saa yleistä neuvontaa ja erilaisia lomakkeita. Opastuksessa myydään opinto-oppaita ja sieltä voi kysyä löytötavaroita.

Opastuksen yhteystiedot ja aukioloajat

Opettajan pedagogiset opinnot

Opettajan pedagogiset opinnot ovat kasvatustieteen opintoja, jotka painottuvat didaktisesti ja sisältävät ohjattua opettajaharjoittelua. Opinnot antavat laaja-alaisen pedagogisen kelpoisuuden toimia aineenopettajana perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa sekä ammatillisessa aikuiskoulutuksessa.

Lisätietoa pedagogisista opinnoista

Opetusharjoittelu

Aineenopettajaksi tai luokanopettajaksi opiskelevien opettajan pedagogisiin opintoihin sisältyvä ohjattu harjoittelu ("auskultointi"). Harjoittelupaikkana voi olla peruskoulu, lukio, ammatillinen oppilaitos, aikuiskoulutusyksikkö tms. Yliopistoissa opettajan pedagogisia opintoja suorittavien yleisimpiä harjoittelupaikkoja ovat normaalikoulut.

Mitä opettajan pedagogiset opinnot pitävät sisällään?

Opetusohjelma

Opetusohjelmasta selviää, mitä opetusta, milloin ja missä lukuvuoden annetaan. Opetusohjelma on keskeinen väline opintojen suunnittelussa opinto-oppaan lisäksi. Opinto-opas kertoo, mitä opintojaksoja sinun on suoritettava saadaksesi kokoon tutkinnon, ja opetusohjelma sen, milloin opetus järjestetään.

Opetusohjelma julkaistaan vain netissä.

Opetusohjelma

Opetusperiodi, periodi

Lukuvuosi jakautuu neljään opetusperiodiin. I ja II periodi ovat syyslukukaudella, periodit III ja IV kevätlukukaudella. Opetusperiodijärjestelmää ei sovelleta lääketieteen lisensiaatin tutkinnossa.

Opetusperiodit ja opetuksen yleiset alkamis- ja päättymisajat

Opetussuunnitelma

Opetussuunnitelma on sekä opettajien että opiskelijoiden tutuin ja tarpeellisin ohjeisto, joka on kuvattu opinto-oppaassa. Opetussuunnitelma on keskeinen työkalu opintosuunnitelman tekemisessä (kts. HOPS). Opetussuunnitelmasta löydät opintojaksojen kuvaukset, tutkintorakenteen ja tutkintoja koskevat yleiset määräykset.

Opetussuunnitelma tarkistetaan ja uusitaan kolmen vuoden välein.

Opinto-oppaat

OPH

Opetushallitus.

Opetushallitus netissä

Opinnäyte

Opinnäytteitä ovat kandidaatin tutkielma, pro gradu -tutkielma, lisensiaatintutkimus sekä väitöskirja.

Opinto-opas

Opinto-opas on opintojen suunnittelun perusteos. Oppaassa annetaan tutkintoja koskevia yleisiä määräyksiä mm. tutkintorakenteesta. Opinto-oppaassa on myös oppiaineiden opetussuunnitelmat, joissa kerrotaan yksityiskohtaisesti tutkintoon vaadittavien opintojaksojen sisällöstä ja suoritustavoista.

Opinto-oppaat ovat luettavissa yliopiston sivuilla, ja painettuja opinto-oppaita voi ostaa päätalon opastuksesta.

Lukuvuonna 2011-12 voimassa olevat painetut opinto-oppaat ovat vielä vanhan tiedekuntajaon mukaisia.

Ks. myös opetusohjelma

Opinto-oppaat

Opastuksen aukioloajat ja sijainti

Opintojakso

Opintojakso on pienin opetussuunnitelmassa oleva yksikkö. Opintojaksoista muodostuu opintokokonaisuus. Opintojakson voi suorittaa monella tavalla, ks. opinto-opas.

Opinto-oppaat

Opintojen arviointisääntö

Yliopiston hallituksen hyväksymä sääntö, jossa määrätään muun muassa opintosuoritusten arvioinnista ja oikaisumenettelystä sekä tenttiin ilmoittautumisesta ja tulosten julkistamisesta.

Opintojen arviointisääntö

Opintojen hyväksilukeminen

Tutkintoon voidaan lukea hyväksi toisessa suomalaisessa tai ulkomaisessa korkeakoulussa tai muussa oppilaitoksessa suoritettuja opintoja. Hyväksilukemisessa on kaksi tapaa: sisällyttäminen ja korvaaminen.

Lisätietoa opintojen hyväksilukemisesta

Opintojen keskeyttäminen

Työvoimaviranomaiset edellyttävät työttömyysturvaa myöntäessään, ettei hakijan opiskelu ole esteenä työvoimaan kuulumiselle. Opiskelu katsotaan keskeytyneeksi, jos työnhakija esittää oppilaitoksen todistuksen, josta ilmenee, että hän on keskeyttänyt opintonsa vähintään 12 kuukaudeksi.

Opintojen keskeytysilmoitus tehdään aktuaarinkansliassa, jossa keskeytys rekisteröidään opiskelijarekisteriin. Rekisteröinnin jälkeen saa keskeytystodistuksen TE-toimistoa varten. Keskeytysilmoituslomakkeita saa netistä ja aktuaarinkansliasta.

Keskeytyksen ajan opinto-oikeus säilyy. Tehtyä keskeytystä ei voi keskeyttää ilman työvoimaviranomaisen antamaa kirjallista selvitystä tai todistetta.

Lisätietoja opintojen keskeyttämisestä

Aktuaarinkanslian yhteystiedot

Keskeyttämisilmoitus
(pdf-lomake)

Opintokokonaisuus

Opintokokonaisuus muodostuu opintojaksoista. Opintokokonaisuuksia ovat muun muassa perus- aine- ja syventävät opinnot.
Näiden lisäksi on erillisiä opintokokonaisuuksia erityisesti sivuaineopiskelijoita varten tai tietyn aihealueen ympärille rakentuvia kokonaisuuksia, esimerkiksi interaktiivisen median laaja sivuainekokonaisuus tai matkailualan opintokokonaisuus.

Opintoneuvoja

Opintoneuvojat antavat yliopistoon hakemiseen, opiskeluun ja työelämään liittyvää neuvontaa ja ohjausta.

Opintoneuvojien yhteystiedot

Opintopiste

Yliopistossa opintojen mitoitukseen käytetään opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa siis n. 27 tunnin työtä. Opintojaksot pisteitetään niiden edellyttämän työmäärän mukaan.

Tutkintojen tavoitteellisen suoritusajan saavuttamiseksi yhden lukuvuoden aikana tulisi suorittaa keskimäärin 60 opintopistettä, jolloin vuosittaisen työn määrä olisi 1600 tuntia.

Tutkintojen ja opintojaksojen opintopistemäärät ilmoitetaan opinto-oppaissa.

Opinto-oppaat

Opintosuoritusote

Opintosuoritusotteesta käyvät ilmi kaikki opiskelijan opintosuoritusrekisteriin rekisteröidyt opintojaksot, arvosanat ja suoritusmäärät.

Virallisen opintosuoritusotteen saa aktuaarinkansliasta, ja se maksaa 5 euroa. Virallisen otteen voi saada suomeksi ja englanniksi. Aktuaarinkansliasta saa myös englanninkielisiä ECTS-otteita.

Epävirallisen otteen voi peruspalvelutunnuksellaan tilata haluamaansa sähköpostiosoitteeseen NettiOpsusta (yliopiston oma verkko). NettiOpsu-otteen voi saada suomeksi ja englanniksi.

Katso tarkempaa tietoa opintorekisteriotteen tilaamisesta

Opintosuunta

Koulutusuudistuksen myötä 1.8.2012 alkaen opiskelija voi maisteriopinnoissa valita jonkin opintosuunnan, jossa hän erikoistuu tietyn aihepiirin kysymyksiin. Esimerkiksi hallintotieteiden maisteriopinnoissa voi valita "Julkisen talousjohtamisen opintosuunnan". Kaikki maisteriopinnot eivät välttämättä sisällä opintosuuntia.

Tarkempaa tietoa koulutusuudistuksesta

Opintotuki

Opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja opintolainan takauksesta sekä 1.5.2005 voimaan tulleesta lainavähennysoikeudesta.

Lue lisää opintotukisivuilta!

Opintoviikko, ovari, noppa

Ennen opintopisteitä opintojen mitoittamiseen käytettiin opintoviikkoja.

Opiskelijakortti

Opiskelijakortti on ylioppilaskunnan eli Tamyn jäsenkortti. Tamy on opiskelijoiden etujärjestö.

Jäsenkortin voivat hankkia vain ne opiskelijat, jotka ovat sääntöjen mukaisesti maksaneet jäsenmaksun ja jotka siten ovat Tamyn jäseniä.

Opiskelijakorttiin kiinnitetään joko aktuaarinkansliassa tai Tamyn toimistossa jäsenmaksun mukainen tarra, jolla jäsenyys osoitetaan. Opiskelijakortin voimassa olevalla tarralla saa Tamyn jäsenedut ja –alennukset ja myös YTHS:n palvelut ilman muuta opiskelijatodistusta.

Sekä koko lukuvuoden tarra että kevätlukukauden tarra on VR:n ja Matkahuollon osalta voimassa seuraavan lukuvuoden syyskuun loppuun asti, YTHS:n osalta heinäkuun loppuun asti. Syyslukukauden tarra on voimassa saman lukuvuoden tammikuun loppuun asti.

Opiskelijakorttihakemus
(pdf-lomake)

Tarkempaa tietoa opiskelijakortin hankkimisesta

Opiskelijan tietotekniikkaopas

Jokaiselle uudelle opiskelijalle lähetetään hyväksymiskirjeen mukana Opiskelijan tietotekniikkaopas, jossa kerrotaan tietohallinnon tarjoamista palveluista. Oppaan voi lukea myös verkossa.

Opiskelijan tietotekniikkaopas

Opiskelijaopinto-ohjaaja, ootti

Ootit ovat opinnoissaan jo pidemmälle ehtineitä opiskelijoita, joiden puoleen opiskelijat voivat kääntyä opiskeluun ja työelämään liittyvien kysymysten kanssa. Ootit myös järjestävät erilaisia tilaisuuksia.

Ei ole varmaa, toimiiko yliopistolla enää ootteja syksyllä 2011. Tampereen yliopiston koulutuksen ja organisaation uudistaminen vuonna 2011 aiheuttaa muutoksia myös henkilökunnassa ja työtehtävissä.

Opiskelijaopinto-ohjaajat netissä

Opiskelijapalvelutunnus (opt)

Avoimen yliopiston opiskelijan tunnus, jolla voi käyttää NettiRekkaa eli avoimen yliopiston opiskelijoiden sähköisiä palveluita ja lukea yliopiston intranetsivuja. Opiskelijapalvelutunnukseen ei sisälly sähköpostiosoitetta.

Lisää opiskelijapalvelutunnuksesta

NettiRekka

Opiskelijatodistus

Virallinen todistus siitä, että on Tampereen yliopiston opiskelija.

Opiskelijatodistus on maksuton ja sen saa pyydettäessä aktuaarinkansliasta joko noutaen tai postitse.

Aktuaarinkanslian yhteystiedot ja aukioloajat

Orientoivat opinnot

Uusille opiskelijoille lukuvuoden alussa järjestettävä tilaisuuksien sarja, jossa opiskelijat perehdytetään yliopisto-opiskelun käytäntöihin.

Opintojen alku -sivulla on lisätietoa orientoivista opinnoista

Osasuoritus

Osasuoritus tarkoittaa opintojakson suorittamista osissa. Opintojakso voi koostua esimerkiksi kirjatentistä ja esseestä. Osasuorituksista kannattaa sopia opintojaksosta vastaavan opettajan kanssa, ellei opinto-oppaassa toisin mainita.

Opinto-oppaat

PYlös

PBL

Ongelmaperustainen oppiminen (Problem-Based Learning, PBL) on koko opetussuunnitelman tasolla vaikuttava lähestymistapa oppimiseen ja opettamiseen. PBL:ssa oppimisen perustana on oppijoiden aktiivinen tiedonhankinta ja –käsittely sekä itsenäinen ja ryhmässä tapahtuva toiminta.

Tampereen yliopistossa PBL on käytössä esimerkiksi lääketieteessä ja varhaiskasvatuksessa.

Wikipedian sivu "Ongelmalähtöinen oppiminen"

Lääketieteen yksikkö

Kasvatustieteiden yksikkö

Periodi

Ks. opetusperiodi

Opetusperiodit sekä opetuksen alkamis- ja päättymisajat

Perusopinnot

Useimmissa oppiaineissa opintojen alussa suoritettavat opinnot, laajuus vähintään 25 opintopistettä. Perusopinnot johdattavat tieteenalan perusteisiin. Muinoin perusopintoja kutsuttiin approbatur-opinnoiksi.

Peruspalvelutunnus, ppt

Opiskelijan tunnus, jolla voi käyttää opiskelijan sähköisiä palveluita (mm. NettiOpsua) ja lukea yliopiston intranet-sivuja. Peruspalvelutunnukseen sisältyy sähköpostiosoite ja kotihakemisto.

Uusille opiskelijoille lähetetään jo hyväksymiskirjeen mukana peruspalvelutunnuslomake, josta löytyy peruspalvelutunnus ja ohjeet sen käyttöönotosta.

Tarkempaa tietoa peruspalvelutunnuksesta

Mm. tietoa, miten peruspalvelutunnuksen saa käyttöönsä

Opiskelijan sähköinen asiointi

Pinni

Päärakennuksen vieressä sijaitseva uusi, pitkä ja vaalea rakennus. Pinnissä on mm. tieteenalayksiköitä ja tietokonekeskus. Pinnissä on A- ja B-osa: katso siis huoneen numeron edessä olevaa kirjainta, niin tiedät, onko tila A- vai B-osassa.
Osoite: Kanslerinrinne 1.

Yliopiston kiinteistöjen sijainti

Pohjola-Norden

Pohjoismaista yhteistyötä edistävä järjestö.

Pohjola-Nordenin www-sivut

Poikkitieteellinen

Poikkitieteellinen opetus, tilaisuus tai näkökulma sisältää aineksia eri tieteenaloista.

Poissaoleva opiskelija

Yliopistoon ilmoittaudutaan joko läsnä- tai poissaolevaksi opiskelijaksi. Poissaolevaksi ilmoittautunut opiskelija ei voi suorittaa opintoja, ei saa opintotukea eikä hänellä ole oikeutta yliopiston tietotekniikkapalveluihin (esim. sähköposti).

Poissaoleva opiskelija ei saa olla ylioppilaskunnan jäsen eikä sen vuoksi saa jäsenetuja (esim. matka-alennuksia) eikä YTHS:n palveluja.

Poissaoloilmoittautumisen voi vaihtaa läsnäoloilmoittautumiseksi milloin tahansa kuluvan lukuvuoden aikana. Lisätietoja muutoksen tekemisestä saa aktuaarinkansliasta.

Uuteen opinto-oikeuteen ilmoittautuva opiskelija saa ilmoittautua poissaolevaksi vain tiedteenalayksikön luvalla. Luvan saaminen edellyttää erittäin pätevää syytä, joita ovat esim. asepalveluksen suorittaminen, raskaus tai sairaus.

Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen opiskelija saa ilmoittautua poissaolevaksi ilman tieteenalayksikön lupaa.

Ilmoittautumisohjeet

Aktuaarinkanslia

Portfolio

Yliopistoissa portfoliolla tarkoitetaan yleensä opiskelijan itsensä kokoamaa ja arvioimaa aineistoa omasta opiskelu- ja oppimisprosessistaan ja niissä tapahtuvasta kehityksestä. Yleisemmin portfolio ymmärretään asianomaisen henkilön työ- tai näytekansioksi.

Praktikum

Praktikum-nimeä käytetään joissakin oppiaineissa aineopintojen seminaarista ja siellä tehtävästä työstä (vrt. proseminaari joissain oppiaineissa). Kyseessä on siis aineopintoihin kuuluva seminaari, jossa kirjoitetaan yleensä alle 20 sivun pituinen pienoistutkielma jostain sovitusta aiheesta.

Opettajankoulutuksen työelämäjaksoja kutsutaan opetussuunnitelmassa praktikum-opinnoiksi.

Professori eli proffa

Professori tekee tieteellistä tutkimusta, ohjaa alallaan tehtävää tutkimusta (väitöskirjatyöt, lisensiaatintutkimukset ja pro gradu -tutkielmat) sekä antaa luento- ja seminaariopetusta.

Proseminaari

Aineopintoihin kuuluva opintojakso, jonka aikana opiskelija tutustuu tieteellisen tutkimuksen perusteisiin ja tekee kandidaatin tutkielman. Laajuus vaihtelee koulutuksittain. Proseminaarista voidaan käyttää myös nimeä kandidaatin seminaari tai pelkkä seminaari.

Opinto-oppaat
Opinto-oppaissa kerrotaan lisää proseminaarin sisällöstä ja laajuudesta.

Pruju

Lyhennelmä (usein paksusta) tenttikirjasta tai luentokurssin kirjallinen materiaali.

Pääaine

Tutkintoon johtava koulutus voidaan järjestää pääaineina tai koulutusohjelmana. Pääainepohjaisesti järjestettävässä koulutuksessa pääaine on oppiaine, jonka alalta tutkintoon kuuluva opinnäyte tehdään. Ylempään korkeakoulututkintoon valmistuvalla opiskelijalla tulee olla pääaineen hyvä tuntemus.

Päätalo

Yliopiston päärakennus Kalevantie 4:ssä.

Yliopiston kiinteistöjen sijainti

RYlös

Rekry

Ks. Ura- ja rekrytointipalvelut

Ura- ja rekrytointipalvelut

Rästitentti

Määräaikana tenttimättä jäänyt luentokuulustelu, joka suoritetaan erillissopimuksesta esim. yleisenä tenttipäivänä. Termi ei ole kovin yleisessä käytössä.

SYlös

Salasana

Peruspalvelutunnukseen ja opiskelijapalvelutunnukseen liittyvä salasana.

Tietokonekeskus ei milloinkaan kysy käyttäjätunnuksia tai niiden salasanoja sähköpostilla tai puhelimitse. Salasana on henkilökohtainen, eikä sitä saa koskaan luovuttaa kenellekään!

Opiskelijan tietotekniikkaopas/Salasana

Salasanan vaihtaminen

Sanomalehtilukusali

Sanomalehtiä saa luettavaksi sanomalehtilukusaliin, joka sijaitsee yliopiston päätalon (Kalevantie 4) 0-kerroksessa. Kokoelmassa ovat tärkeimmät suomalaiset ja ulkomaiset päivälehdet. Sanomalehtiä ei saa lainaksi.

Sanomalehtilukusali

Seminaari

Kandidaatin tutkielman tai pro gradun suunnittelua ja valmistelua varten tutkintoihin kuuluu yleensä opintojakso, joka järjestetään seminaarina. Seminaariksi voidaan kutsua myös muuta tapahtumaa, jonka työskentelytapaan kuuluu aktiivinen osallistuminen esiteltävien asioiden käsittelyyn.

Opinto-oppaat
Opinto-oppaissa kerrotaan lisää kunkin oppiaineen seminaareista ja niiden sisällöistö ja laajuuksista.

SIS

Tampereen yliopiston Informaatiotieteiden yksikkö. SIS tulee yksikön englanninkielisestä nimestä School of Information Sciences.

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

Sivuaine

Tutkintoon kuuluva pääaineen lisäksi opiskeltava oppiaine tai vastaava kokonaisuus, joka on yleensä vapaavalintainen. Katso myös sanaa vapaa sivuaineoikeus.

Lisää sivuaineopiskelusta

Sivugradu

Sivuaineesta tehty syventävien opintojen tutkielma. Sivuaineesta suoritetaan tällöin perus-, aine-ja syventävät opinnot sekä tutkielma. Sivugradu on pääaineen tutkielmaa suppeampi.

Sopo

Sosiaalipoliittinen. Sosiaalipoliittiset asiat liittyvät mm. opiskelijan toimeentuloon, asumiseen ja terveyteen.

Tamyn sosiaalipoliittiset asiat
Tamyn sivuilta saat käsitystä, mitä sosiaalipoliittisiin asioihin kuuluu.

Statement of purpose

Hakemuksen liite, joka vaaditaan esim. Tampereen yliopistosta opiskelijavaihtoon hakevilta ja Tampereen yliopiston englanninkielisiin ohjelmiin hakevilta. Kyseisessä liitteessä hakija perustelee hakukohteensa valintaa, sopivuuttaan ohjelmaan aiempien/tulevien opintojensa valossa sekä tavoitteitaan.

Suullinen tentti

Tentti, joka suoritetaan kirjallisen tentin sijaan tai sen lisäksi suullisesti kurssin pitäjälle tai kuulustelijalle.

Tenttiminen Tampereen yliopistossa

SYL

SYL eli Suomen ylioppilaskuntien liitto valvoo opiskelijoiden etua. Sen jäseniä ovat Suomen kaikki ylioppilaskunnat - siis myös tamylaiset.

SYL:n nettisivut

Tamy

Syventävät opinnot

Perusopintojen ja aineopintojen jälkeen suoritettavat opinnot. Syventävät opinnot kuuluvat ylempään korkeakoulututkintoon eli maisterin tutkintoon. Joskus muinoin syventäviä opintoja on kutsuttu laudatur-opinnoiksi.

Sähköinen tentti

Sähköinen tentti tarkoittaa tenttiä, joka suoritetaan tietokoneella. Sähköisenä voi suorittaa yleisiä tenttejä, luentotenttejä ja tasotestejä. Tampereen yliopistossa on kaksi tietokoneluokkaa, jotka on tarkoitettu vain sähköisten tenttien tekemiseen. Ne sijaitsevat Pinni B:ssä (B 4122) ja päätalolla (A203d).

Sähköiseen tenttiin ilmoittaudutaan vain sähköisen tenttipalvelun kautta!

Sähköisen tentin ohjesivuilla on mm. listaus siitä, mitä opintojaksoja sähköisesti voi suorittaa.

Sähköisen tenttipalvelun etusivu

Sähköisen tenttipalvelun esittely, käyttöehdot ja ohjeet
Lue sähköisen tentin ohjeet, niistä käyvät perusasiat hyvin ilmi.

Sähköpostilista, postituslista tai lista

Muun muassa ainejärjestöillä, jaostoilla ja yliopiston kerhoilla on omat sähköpostilistansa. Listalle liittymällä saa tietoa kunkin yhteisön toiminnasta omaan sähköpostilaatikkoonsa.

Liittyminen tapahtuu lähettämällä sähköpostia joko listan ylläpitäjälle tai listoja hoitavalle automaatille. Liittymistavasta kerrotaan listan yhteydessä.

Tamyn sähköpostilistat ja liittymisohjeet

Yliopiston ainejärjestöt
Ainejärjestöjen sivuilta saa tietoa järjestöjen listoista

Yleistietoa sähköpostilistoista

Sähköpostiosoite

Jokaisella peruspalvelutunnuksen haltijalla on sähköpostiosoite. Yliopiston sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@uta.fi. Kaimoilla osoitetta on muokattu tarpeen mukaan.

Tampereen yliopiston sähköpostiosoitteet

Sähköpostin käyttöohjeita

Webmailin käyttöohje

TYlös

Tamcat

Tamcat on Tampereen yliopiston kirjaston tietokanta, josta löytyy tietoa kirjaston kokoelmista. Tamcatista löytyy tiedot mm. kirjoista, kurssikirjoista ja aikakauslehdistä. Tamcat-päätteitä on niin pääkirjastossa kuin kaikissa muissakin osastokirjastoissa.

Tamcat

Tampereen yliopiston kirjasto

Tamy

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta. Kaikki yliopiston perustutkinto-opiskelijat ovat Tamyn jäseniä maksettuaan jäsenmaksun ilmoittautumisen yhteydessä. Myös jatkotutkinto-opiskelijat voivat liittyä jäseniksi. Tamy on opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö.

Tamy netissä

Tavoitteellinen suoritusaika

Tavoitteelliset tutkinnon suorittamisajat ovat seuraavat: alemmassa korkeakoulututkinnossa kolme lukuvuotta, ylemmässä korkeakoulututkinnossa kaksi lukuvuotta paitsi psykologian maisterin tutkinnossa kaksi ja puoli lukuvuotta, sekä lääketieteen lisensiaatin tutkinnossa kuusi lukuvuotta.

Opiskeluoikeus ja tavoitteelliset suorittamisajat
Tältä sivulta saat tarkkaa tietoa suoritusajoista!

TaY

Tampereen yliopisto

TAYS

Tampereen yliopistollinen sairaala, Teiskontie 35.

Tampereen yliopistollisen sairaalan sivut

Teekkari

Teknillisessä yliopistossa tai teknillisessä korkeakoulussa opiskeleva henkilö, joka tähtää diplomi-insinöörin tutkintoon.

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY)
Lähimmät teekkarit löytyvät Hervannasta!

Tentti

Kokeita kutsutaan yliopistossa tenteiksi. Tentit voivat olla joko kirjatenttejä tai luentotenttejä. Tenttejä ovat yleiset tentit sekä muut, opetukseen liittyvät tentit.
Tenttejä voidaan järjestää myös sähköisinä tentteinä.

Tenttiminen Tampereen yliopistossa

Sähköinen tenttipalvelu

Yleiset tenttipäivät

Tenttikuori

Tenttikuorta käytetään joissakin tieteenalayksiköissä yleisiin tenttihin ilmoittautumiseen. Kuori palautetaan tentin järjestävään yksikköön. Tenttitilaisuudessa kysymykset jaetaan kuorissa, ja niissä vastaukset myös palautetaan tentin valvojalle. Moniin tentteihin ilmoittaudutaan sähköisesti NettiOpsussa. Kunkin yksikön tentti-ilmoittautumiskäytännöt löytyvät opetusohjelmasta.

HUOM! Tentteihin tulee ilmoittautua viimeistään 7 vuorokautta ennen tenttiä NettiOpsussa tai jättämällä ilmoittautumiskuoret niille varattuun lokeroon yksiköissä. Tentin ollessa lauantaina viimeinen ilmoittautumispäivä on edellisen viikon perjantai.

Tenttikuoria saa mm. yksiköistä ja yliopiston opastuksesta.

Opastuksen sijainti

Yleiset tenttipäivät

NettiOpsu

Tiedekirjakauppa

Tiedekirjakauppa TAJU sijaitsee Linna-rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Tiedekirjakaupassa myydään Tampere University Pressin (TUP) kirjoja, Tampereen yliopiston väitöskirjoja, Tampereen yliopiston tieteenalayksiköiden julkaisuja, Gaudeamuksen, Vastapainon, Liken sekä muiden tiedekustantajien kysytyimpiä kirjoja. Myynnissä myös lehtiöitä, kyniä, kirjekuoria, postimerkkejä sekä muistitikkuja.

Tiedekirjakaupan sivut

Tiedekunta

Tampereen yliopisto siirtyi uuteen hallintomalliin 1.1.2011 alkaen. Ennen tätä yhdeksän tieteenalayksikön sijaan oli kuusi tiedekuntaa ja niiden sisällä lukuisia laitoksia. Tiedekunta-termi oli käytössä kymmeniä vuosia, minkä vuoksi niistä voidaan välillä puhua edelleenkin.

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

Tieteenalayksikkö

Tampereen yliopistossa on yhdeksän tieteenalayksikköä. Tieteenalayksikön tehtävänä on antaa tutkimukseen perustuvaa opetusta, antaa tutkintoja sekä edistää vapaata tutkimusta ja elinikäistä oppimista. Tieteenalayksikkö hyväksyy opiskelijat koulutuksiin.

Muissa suomalaisissa yliopistoissa on usein laitoksia ja tiedekuntia tieteenalayksiköiden sijaan.

Tieteenalayksiköt

Tietokoneluokat

Yliopistolla on noin 20 tietohallinnon ylläpitämää tietokoneluokkaa. Tietokoneluokat ovat käytettävissä pääsääntöisesti kiinteistöjen aukioloaikoina ja silloin, kun niissä ei ole opetusta.

Tietokoneluokkien koneille kirjaudutaan peruspalvelutunnuksella.

Tietokoneluokat

TietoPinni

Metalliseinäinen rakennus, joka sijaitsee PinniB:n pihalla pääkampuksella. (Postiosoite Kanslerinrinne) TietoPinnissä sijaitsevat tietohallinto sekä humanistis-kasvatustieteellinen osastokirjasto Humanika.

Keskustakampuksen kartta (pdf)

TOAS

Tampereen seudun opiskelija-asuntosäätiö. TOAS välittää ja myös rakentaa opiskelija-asuntoja. Iidesaukio 1.

TOAS:n nettisivut

TOEFL

Test of English as Foreign Language. Hakiessasi vaihtoon esimerkiksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Isoon- Britanniaan, Etelä-Koreaan tai Japaniin tarvitset hakemuksen liitteeksi todistuksen englannin kielen taidosta. Usein vaadittu testi on juuri TOEFL.
Kokeen voi suorittaa Premeria Prometric -testikeskuksessa Helsingissä. Toinen laajasti hyväksytty englannin kielen testi on IELTS.

Lisätietoa kielikokeista
Tampereen yliopiston kansainvälisten asioiden sivu

Fulbright Center

Premeria Prometric -testikeskus

Tohtori

Korkein yliopistossa suoritettava tutkinto. Tohtorin tutkintokoulutukseen pääsemiseen vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto tai vastaavat opinnot. Tohtorin tutkinnon suorittamiseksi tulee suorittaa tieteellisen jatkokoulutuksen opinnot, laatia väitöskirja ja puolustaa sitä julkisesti. Väitöstilaisuus on julkinen tilaisuus.

Tampereen yliopiston väitökset

Jatko-opiskelusta Tampereen yliopistossa

Transcript of records

Opintosuoritusote

TTY

Tampereen teknillinen yliopisto, josta valmistuu diplomi-insinöörejä ja arkkitehtejä. Tampereen yliopistolla on opetusyhteistyötä TTY:n kanssa, mm. yhteinen bioteknologian koulutusohjelma.

TTY:n nettisivut

Tulostuskiintiö

Tietokoneluokissa opiskelija voi tulostaa ilmaiseksi 200 sivua lukukaudessa. Mahdollinen jäljellä oleva kiintiö lisätään seuraavan lukukauden kiintiöön. Kiintiö on kuitenkin enintään 2500 sivua. Kiintiö nollautuu kun peruspalvelutunnus on ollut suljettuna puoli vuotta.

Lisää kiintiötä voi ostaa Juveneksen kirjakaupasta Päätalolta.

Lisätietoa tulostuskiintiöstä

Tutkielma

Ks. opinnäyte.

Tutkijakoulu

Tampereen yliopiston tohtorikoulutus on uudistumassa. Aiemmin tutkijakouluiksi kutsuttuja tohtorikoulutuskokonaisuuksia ollaan muuttamassa tohtoriohjelmiksi.

Tohtoriohjelmat - väylä tutkijan uralle

Tutkinto

Kun opiskelija valmistuu, se tarkoittaa, että hän on suorittanut jonkin tutkinnon. Alempi korkeakoulututkinto eli kandidaatin tutkinto on laajuudeltaan 180 op ja ylempi korkeakoulututkinto eli maisterin tutkinto on yleensä 120 op, mutta esimerkiksi lääketieteen perustutkinto on 360 op (lääketieteen lisensiaatti). Maisterin tutkinnon jälkeen on mahdollisuus suorittaa jatkotutkintoja, joita ovat lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot.

Tutkinnoista lisää tietoa opinto-oppaista

Tutkinto-ohjelma

Koulutusuudistuksen myötä Tampereen yliopistossa voi opiskella tutkinto-ohjelmissa 1.8.2012 alkaen. Tutkinto-ohjelma koostuu ns. laaja-alaisesta kandidaattiohjelmasta ja erikoistavammista maisteriopinnoista, joihin voi kuulua useampi opintosuunta. Vanhat opiskelijat voivat halutessaan suorittaa tutkintonsa vanhan mallin mukaan siirtymäaikana.

Tarkempaa tietoa koulutusuudistuksesta

Tutkinto-ohjelmat
Tällä sivulla on esillä Tampereen yliopistossa 1.8.2012 alkavat tutkinto-ohjelmat.

Tutkinto-opiskelija

Opiskelija, jolla on oikeus suorittaa jokin tutkinto yliopistossa. Tutkinto-opiskelijoiden lisäksi yliopistolla on opiskelijoita, joilla on rajattu opinto-oikeus. Esimerkiksi avoimessa yliopisto-opetuksessa opinto-oikeus saadaan yleensä opintokokonaisuuksiin.

Tutkintoasetus

Valtioneuvoston asetuksessa tutkinnoista säädetään tutkintojen tavoitteita ja rakennetta koskevista valtakunnallisista yleisperiaatteista. Tutkintoasetusta tarkentavia säädöksiä ovat Tampereen yliopiston tutkintosääntö ja kunkin tieteenalayksikön omat tutkintoa koskevat määräykset.

Tampereen yliopistoa koskevat tutkintoasetukset

Opinto-oppaat
Tutkintoja koskevat määräykset ovat nähtävillä opinto-oppaissa.

Tutkintorakenne

Opetussuunnitelmaan kuuluva tutkintorakenne määrittää, mitä opintoja opiskelijan täytyy vähintään suorittaa, että hän saa tehtyä kyseisen tutkinnon ja voi valmistua.

Yleensä opiskelija saa opinto-oikeuden sekä alempaan että ylempään korkeakoulututkintoon. Tutkintojen rakenteet ja niihin liittyvät osaamistavoitteet löytyvät opinto-oppaista.

Tutkinnon kokonaisuuteen liittyvissä asioissa antavat neuvontaa erityisesti tieteenalayksiköiden opintoasiain päälliköt.

Opinto-oppaat

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

Tutkintosääntö

Tampereen yliopiston hallituksen hyväksymä sääntö, jossa säädetään opintojen järjestämiseen ja opiskeluun liittyvistä keskeisistä periaatteista ja käytännöistä.

Tampereen yliopiston tutkintosääntö

Tutkintotodistus

Tutkintotodistuksen saa, kun on suorittanut kaikki tutkintoon vaadittavat opinnot. Opiskelijan on haettava todistusta lomakkeella, jonka saa tieteenalayksiköiden verkkosivuilta. Lisätietoja voi kysyä tieteenalayksiköstä. Lomaketta varten opiskelijan on haettava opintokokonaisuuksien kokonaismerkinnät. Tutkintoon kuuluvat opinnot tarkistetaan tieteenalayksikössä ennen todistuksen laatimista. Todistus haetaan aktuaarinkansliasta tai se voidaan halutessasi lähettää kotiin.

Lisätietoa tutkintotodistuksesta

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

Aktuaarinkanslia

Tutkintovaatimukset

Ks. tutkintorakenne.

Tuutori, tutor

Tuutorit ovat vanhempia opiskelijoita, jotka opastavat fukseja eli ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Tuutorin kanssa tavataan monesti jo ensimmäisenä opiskelupäivänä. Tuutori tutustuttaa uuden opiskelijan yliopistoon, tieteenalayksikköön, muihin opiskelijoihin ja ehkä myös vapaa-ajan rientoihin.

Yliopiston tuutorointisivut
Varsin kattava paketti tuutoreille!

Tamyn tuutorointisivu

Täydennysopiskelija

Tampereen yliopistosta valmistunut voi täydentää tekemäänsä tutkintoa ja opintojaan hakemalla yliopiston täydennysopiskelijaksi. Täydennysopiskelijaksi voi hakea milloin tahansa lukuvuoden aikana.

Täydennysopiskelu on ilmaista sinä lukuvuonna jona suorittaa tutkinnon ja sen jälkeisenä lukuvuonna. Tätä myöhemmin hankittu täydennysopinto-oikeus on maksullinen.

Täydennysopiskelija ottaa osaa yliopiston varsinaiseen opetukseen, ja hänellä on oikeus yliopiston tietotekniikkapalveluihin.

Täydennysopiskelija ei voi liittyä ylioppilaskunnan jäseneksi eikä sen vuoksi voi saada ylioppilaskunnan jäsenetuja.

Lue lisää täydennysopinnoista!
Täydennysopintoihin liittyy tiettyjä rajoituksia, joista on hyvä tietää.

UYlös

UNC-EP

UNC-EP eli University of North Carolina Exchange Program, Pohjois-Carolinan osavaltion 16 eri yliopiston (North Carolina University System) ja 4 suomalaisen yliopiston välinen opiskelijavaihto-ohjelma.

Lisätietoa UNC-EP-vaihdoista

UNC-EPin www-sivut

Unix-käyttöoikeus

Peruspalvelutunnukseen liittyvää unix-käyttöoikeutta tarvitaan etäyhteyden ottamiseksi omaan kotihakemistoon. Unix-käyttöoikeuden voi asettaa itselleen NettiKatti-asiointipalvelussa.

Lisätietoa unix-käyttöoikeudesta

NettiKatti

Tietotekniikkaopas/SSH Tectia Client

Ura- ja rekrytointipalvelut eli rekry eli U&R

Ura- ja rekrytointipalvelut tarjoaa opiskelijoille ja vastavalmistuneille tietoa työelämästä, työelämätapahtumia, koulutuksia työnhaun teemoista ja uraohjauskeskusteluja osaamisen tunnistamisen vahvistamiseksi. U&R julkaisee myös työ- ja harjoittelupaikkailmoituksia verkkosivuillaan.

Erilaisiin uratapahtumiin osallistuminen mahdollistaa jo opintojen aikana kurkistuksen maistereiden työtehtäviin ja työelämäpolkuihin sekä kontakteja työnantajiin.

U&R seuraa valmistuneiden työelämään sijoittumista kyselyillä, joiden tuottamaa tietoa voi hyödyntää oman opiskelun ja tulevan työelämän suunnittelussa.

Lue lisää ura- ja rekrytointipalvelujen omilta sivuilta!

Uraohjaajan tunnit

Palveluaika, jolloin työelämäasiantuntijat vastaavat opiskelijoiden työelämään liittyviin kysymyksiin.

Lue lisää ura- ja rekrytointipalvelujen omilta sivuilta!

Uraohjauskeskustelu

Opintojen loppuvaiheessa mahdollinen työelämäasiantuntijan kanssa käytävä ohjauskeskustelu. Erityisohjausta, jossa pohditaan oman osaamisen tunnistamista suhteessa työelämään.

Lue lisää ura- ja rekrytointipalvelujen omilta sivuilta!

UTA

University of Tampere

University of Tampere

UTAPAC

ks. Vierailijaverkot

VYlös

Vaihtari, vaihto-opiskelija

Opiskelija, joka opiskelee lukukauden tai –vuoden ulkomaisessa yhteistyöyliopistossa. Vaihto perustuu yhteistyösopimukseen tai se tapahtuu organisaation koordinoiman ohjelman kautta.

Lue, miten voi hakea vaihtoon!
Tampereen yliopiston "Ulkomailla opiskelu ja harjoittelu" -sivut

Opas Tampereen yliopistoon vaihtoon haluaville

Vapaa sivuaineoikeus

Tutkinto-opiskelijana voit varsin vapaasti valita sivuaineesi sekä oman tieteenalayksikön että muidenkin tieteenalayksiköiden oppiaineista. Yliopistollamme on lisäksi yksikkörajat ylittäviä opintokokonaisuuksia, jotka sopivat myös sivuaineiksi. Joissakin tutkinnoissa sivuaineiden valintaa on määritelty tai rajattu koskemaan tiettyjä aineita. Tarkemmat tiedot rajoituksista löytyvät opinto-oppaista.

Lue lisää sivuaineopinnoista Tampereen yliopistossa

Vierailijaverkot

Yliopiston langaton verkko on käytettävissä yliopiston alueella. Verkko on merkitty UTAPAC -tunnuksilla.

Verkkovierailu Tampereen yliopistolla

Virta

Virta-rakennuksessa sijaitsevat mm. osa Tampereen yliopiston opettajankoulutuksesta, Varhaiskasvatuksen koulutus, Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus ja Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, Åkerlundinkatu 5

Kiinteistöjen sijainti ja aukioloajat

Voucher

Voucher eli harjoittelutuki tarkoittaa työnantajalle maksettavaa tukea harjoittelijan palkkauskustannuksiin. Tuki maksetaan siis työnantajalle, mutta sitä hakee opiskelija, jolle se myönnetään nk. harjoitteluvoucherina. Harjoitteluvoucher ja harjoittelijalle maksettava kuukausittainen palkka eivät ole sama asia. Työnantajalle maksettava harjoittelutuki on tarkoitettu harjoittelijan palkkauskustannuksien osittaiseen korvaamiseen.

Lue lisää harjoitteluasioista!

Harjoitteluyhdyshenkilöt
Oppiaineesi harjoittelukäytännöt saat selville oman yksikkösi harjoitteluyhdyshenkilöltä.

Väitöskirja, väikkäri

Ylin akateeminen opinnäyte, joka vaaditaan kaikilta tohtorin tutkinnon suorittavilta.

WYlös

Webmail

Webmail on helppokäyttöinen käyttöliittymä yliopiston sähköpostin lukemiseen ja lähettämiseen. Webmailiin kirjaudutaan yliopiston peruspalvelutunnuksella ja salasanalla.

Webmail

Tietotekniikkaopas/Webmail

YYlös

Yhden paikan säännös/periaate

Henkilö voi ottaa vastaan samana lukukautena vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan (Yliopistolaki 558/2009).

Sääntö koskee sekä yliopistoja että ammattikorkeakouluja.

Lisää ohjeita opiskelupaikan vastaanottamisesta

Yhteiset opinnot

Tutkintoon johtaviin opintoihin voi kuulua opintoja, jotka ovat yhteisiä tietyn tutkinnon tai tieteenalayksikön opiskelijoille. Yhteiset opinnot määritellään opinto-oppaista löytyvissä opetussuunnitelmissa.

Opinto-oppaat

Yhteistyögradu, graduyhteistyö, tilausgradu

Yhteistyögradusta puhutaan silloin, kun opiskelija tekee gradunsa yhteistyökumppanin kanssa. Yhteistyökumppani voi olla yritys, kunta, valtion organisaatio, järjestö, tutkimuslaitos tms. Opiskelija neuvottelee ja sopii gradun aiheesta yhteistyöorganisaation ja oppiaineensa kanssa. Usein yhteistyögradu lähtee liikkeelle, kun opiskelija tarjoaa itse aihetta sopiviin organisaatioihin tai kun organisaatio etsii aiheelleen tekijää tai tilaa tutkimuksen.

Lue yhteistyögradusta lisää ura- ja rekrytointipalveluiden sivuilta!

YKY

Tampereen yliopiston Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Yksikön nimi on englanniksi School of Social Sciences and Humanities.

Tampereen yliopiston tieteenalayksiköt

Yleinen tenttipäivä, yleiset tentit

Yleisillä tenteillä tarkoitetaan sellaisia tenttejä, joilla voi suorittaa opetussuunnitelmassa mainittuja opintojaksoja sekä tutkintoihin kuuluvia kypsyysnäytteitä. Yleisiä tenttejä voidaan järjestää tieteenalayksikön tai koulutuksen järjestäminä tenttipäivinä tai sähköisinä tentteinä.

Opetusohjelma
Tenttipäivät löytyvät opetusohjelmasta.

Opinto-oppaat

Tenttiminen Tampereen yliopistossa
Tenttejä koskevaa ohjeistusta on koottu yliopiston Opiskelu-sivuille.

Yleisopinnot

Tutkintoon johtaviin opintoihin voi kuulua yleisopintoja, jotka ovat yhteisiä tietyn tutkinnon tai pääaineen opiskelijoille. Yleisopinnoista saa tietoa opinto-oppaista

Yliopiston opinto-oppaat

Ylempi korkeakoulututkinto

ks. maisterin tutkinto. Myös lääketieteen lisensiaatin tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto, ei jatkotutkinto, vaikka "lisensiaatti" niin antaisikin ymmärtää.

Tampereen yliopiston opinto-oppaat
Lisätietoa tutkinnoista saa opinto-oppaista!

Ylimääräinen opiskelija

Opiskelija, joka ei aiemmin ole tehnyt tutkintoa Tampereen yliopistossa ja joka ylimääräisenä opiskelija opiskelee erillisiä opintoja.

Ylimääräisellä opiskelijalla on oikeus yliopiston tietotekniikkapalveluihin.

Ylimääräinen opiskelija ei voi liittyä ylioppilaskunnan jäseneksi eikä sen vuoksi voi saada ylioppilaskunnan jäsenetuja.

Hakuaika ylimääräisen opiskelijan opiskeluoikeuteen on kerran vuodessa alkuvuodesta.

Lisätietoa ylimääräisen opiskelijan opinnoista ja niihin hakemisesta

Ylioppilaskunnan jäsenmaksu

Läsnäolevalle perustutkinto-opiskelijalle pakollinen maksu, jonka maksettuaan opiskelijasta tulee ylioppilaskunnan eli Tamyn jäsen.

Vain Tamyn jäsenet voivat hankkia opiskelijakortin. Korttiin saa jäsenmaksun mukaisen tarran joko aktuaarinkansliasta tai Tamyn toimistosta. Voimassa oleva tarra oikeuttaa erilaisiin opiskelijaetuihin ja –alennuksiin sekä YTHS:n palveluihin.

Jäsenmaksu EI ole yliopiston lukukausimaksu.

Lisätietoa opintoihin liittyvistä maksuista

Tamyn sivuille

Yo-talo eli ylioppilastalo

Yo-talon suojissa toimii ylioppilaskunta eli Tamy sekä Ravintola Yo-talo. Kauppakatu 10.

Tamyn nettisivut

Yo-talon baarin nettisivut

YTHS

YTHS eli ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö vastaa opiskelijoiden terveydenhuollosta. Vastaanotot Kalevantie 3:ssa (Tampereen yliopisto) ja Korkeakoulunkatu 1:ssä (Tampereen teknillinen yliopisto).

YTHS:n nettisivut

Ylös
 
Kalevantie 4, 33014 Tampereen yliopisto, puh. (03) 355 111
Ylläpito: viestinta@uta.fi
Muutettu: 18.12.2010 16.53

Tampereen yliopisto
03 355 111
kirjaamo@uta.fi

YLIOPISTO
Esittely
Opiskelijaksi
Opiskelu
Tutkimus
Yksiköt
Yhteystiedot

AJANKOHTAISTA
Hae opiskelemaan
Koulutusuudistus 2012
Tampereen normaalikoulu
Rehtoriblogi
Tule tukijaksi
Avoimet työpaikat
» lisää ajankohtaisia

PALVELUITA
Kirjasto
Kielikeskus
Kielipalvelut
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Täydennyskoulutus
Avoin yliopisto
Tutkimuspalvelut
Kansainväliset asiat
Hallinto
Kirjaamo
Viestintä
Tietohallinto
» lisää palveluita

OPISKELU
Opetusohjelma
Opinto-oppaat
» lisää palveluita opiskelijalle

SÄHKÖISIÄ PALVELUITA
UTA intranet
Webmail
Moodle / TYT Moodle
NettiOpsu / NettiRekka
NettiKatti
Nelli
Tamcat
Sähköinen tenttipalvelu
Wentti